TILASTOT VALTAVIRTAISTAMISESSA

Tilastopalvelujen kehittäminen Pekingin toimintaohjelman mukaisesti

"Tilastotuotannolla on keskeinen merkitys yhteiskunnallisten eriarvoisuuksien näkyväksi tekemisessä. Pekingin toimintaohjelma kiinnittää huomiota kansallisten, alueellisten ja kansainvälisten tilastopalvelujen kehittämiseen siten, että ne pystyvät tuottamaan sukupuolen mukaan eriteltyä tietoa suunnitteluun ja arvioinnin tarpeisiin. Tilastokeskuksen koulutus- ja väestö-, työvoima-, palkka- ja tulotilastot ovat naisten ja miesten yhteiskunnallisen aseman kuvauksessa keskeisiä. Näiden lisäksi ministeriöt ja eräät keskusvirastot tuottavat tasa-arvonkehityksen kannalta olennaista tietoa" (Pekingistä Suomeen. Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelma).

Pekingin toimintaohjelman strateginen tavoite-

tuottaa ja levittää sukupuolen mukaan eriteltyä tietoa suunnittelun ja arvioinnin tarpeisiin

Pekingin toimintaohjelman esittämät toimenpiteet kansallisille, alueellisille ja kansainvälisille tilastopalveluille sekä hallitusten ao. elimille sukupuolten mukaan eritellyn tiedon tuottamiseksi ja esittämiseksi:

Tilastovirastojen on:

- koottava, laadittava, analysoitava ja esitettävä henkilöitä koskevat tilastot iän- ja sukupuolen mukaan eriteltyinä. Tilastojen on heijastettava naisten ja miesten asemaan liittyviä ongelmia ja intressejä.

- kerättävä, laadittava, analysoitava ja esitettävä säännöllisesti tilastot iän, sukupuolen sekä sosioekonomisten ja muiden oleellisten indikaattoreiden mukaan eriteltynä siten, että tietoja voidaan käyttää politiikan ja ohjelmien suunnittelussa, toteuttamisessa ja seurannassa

- otettava naistutkimuskeskukset ja tutkimuslaitokset tilastojen, indikaattoreiden ja tutkimusmetodien kehittämiseen ja testaamiseen

- annettava riittävät henkilöresurssit sukupuolten mukaan eriytettyä tilastotuotantoa, sen koordinointia ja seurantaa varten

- parannettava tiedonkeruuta naisten ja miesten kokonaistyöpanoksesta kansantaloudessa mukaan lukien heidän osallistumisensa epävirallisen sektorin toimintaan

- kehitettävä kokonaisvaltaista tietoa työn ja työllisyyden kaikista eri muodoista

- kehitettävä ajankäyttötilastoille kansainvälinen toimintoluokitus, joka tunnistaa naisten ja miesten väliset erot palkkatyössä ja palkattomassa työssä, sekä kerättävä sukupuolen mukaan eriteltyä tietoa

- parannettava tiedonkeruussa käytettäviä käsitteitä ja menetelmiä naisten ja miesten keskuudessa vallitsevan köyhyyden mittaamiseksi mukaan lukien heidän mahdollisuutensa saada käyttöönsä taloudellisia ja muita voimavaroja

- kehitettävä väestötilastointia ja sisällytettävä sukupuolenmukainen analyysi alan julkaisuihin ja tutkimukseen. Asetettava sukupuolten väliset erot etusijalle tutkimusten suunnittelussa, tiedonkeruussa ja analysoinnissa sairastavuustietojen parantamiseksi, parannettava terveyspalvelujen saantia koskevan tiedon keräämistä

- parannettava tiedonsaantia naisiin kohdistuvan väkivallan uhreista ja tekijöistä

- parannettava tiedonkeruun käsitteitä ja menetelmiä, jotka koskevat vammaisten naisten ja miesten osallistumista ja heidän mahdollisuuksiaan

Hallitusten on:

- varmistettava sellaisen tilastojulkaisun säännöllinen julkaiseminen, jossa esitetään ja tulkitaan ajankohtaista naisia ja miehiä koskevaa aineistoa

- varmistettava, että tilastojen laatijat ja käyttäjät tarkistavat kussakin maassa virallisen tilastotuotannon ja sen sukupuolten tilannetta kuvaavan kattavuuden

- kehitettävä ja kannustettava tutkimusorganisaatioita, ammattiliittoja, työnantajia, yksityissektoria ja kansalaisjärjestöjä kehittämään määrällistä ja laadullista tutkimusta vallan ja vaikuttamisen jakautumisesta yhteiskunnassa

- käytettävä sukupuolen huomioon ottavaa tietoa politiikkaa ja hankkeita suunniteltaessa ja toteutettaessa

Lähteet

Ulkoasiainministeriön julkaisuja 1996:6. Pekingin julistus ja toimintaohjelma. YK:n neljäs maailmankonferenssi naisten aseman edistämiseksi Peking 4-15.9.1995.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 1997:20.1999. Pekingistä Suomeen. Suomen hallituksen tasa-arvo-ohjelma.

Takaisin edelliselle sivulle | Takaisin aloitussivulle


Pia Pulkkinen