Naiset poliittisessa päätöksenteossa
Naiset äänestäjinä
Naiset eduskuntatyössä
Mihin siis kansallista tasa-arvopolitiikkaa tarvitaan?
Sukupuolten mukainen eriytyminen koulutuksessa ja työelämässä
Naisiin kohdistuva väkivalta
Vuoden 1995 Hallitusmuodon uudistus
Tasa-arvolaki 1995
Hallituksen tasa-arvo-ohjelma ja valtavirtaistaminen
Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on Suomessa keskeinen yhteiskuntapoliittinen tavoite. Naisille ja miehillä tulee olla samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet kaikilla elämänalueilla.
Sukupuolten välinen tasa-arvo ei merkitse samanlaisuuden vaatimusta. Mutta naisten ja miesten erilaisuus ei saa johtaa eriarvoiseen asemaan tai kohteluun yhteiskunnassa. Siksi suomalaisessa ja pohjoismaisessa tasa-arvoajattelussa korostetaan, että samat mahdollisuudet eivät yksin riitä. Tarvitaan myös aktiivista toimintaa naisten aseman parantamiseksi.
Tasa-arvo toteutuu, kun naisten ja miesten työllä ja kokemuksilla, tiedoilla ja taidoilla on yhtäläinen arvostus ja vaikutus yhteiskunnassa. Suomi on sitoutunut naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteuttamiseen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Suomen lainsäädäntö sisältää julkiseen valtaan kohdistuvat velvoitteet naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Ne muodostavat pohjan myös tasa-arvon valtavirtaistamiselle julkishallintoon ja yhteiskuntaan laajemminkin.
Tasa-arvon kehitys Suomen historiassaTasa-arvon toteutumisen lähtökohtana on se, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisesti edustettuina toimijoina kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja alueilla. Kansallisen tasa-arvopolitiikan kehitys on ollut tulos naisten ja miesten yhteistyöstä, joka alkoi vuonna 1906, kun naiset pääsivät toden teolla poliittiseen päätöksentekoon mukaan.
Vuonna 1906 Suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa ja vaalikelpoisuuden ensimmäisinä maailmassa. Seuraavat tiedot on kerätty Suomen eduskunnan nettisivulta.
Naisten osuus äänestäjäkunnasta on koko yksikamarisen eduskunnan ajan ollut yli 52 %, mutta ehdokkaina heitä on aina ollut huomattavasti vähemmän. Eniten naisehdokkaita (41 %) oli vuoden 1991 vaaleissa ja vähiten (alle 10 %) ennen sotia pidetyissä vaaleissa.
Vaalitilastoja vertaamalla on todettu, että naisehdokkaiden määrällä on ollut vaikutusta naisten vaalimenestykseen.
Vuoden 1907 vaaleissa naisten ja miesten äänestysprosentteja ei vielä laskettu erikseen, joten ei ole tiedossa, kuinka vilkkaasti naiset osallistuivat ensimmäisiin vaaleihinsa. Tämän jälkeen naisten äänestysaktiivisuus on vaihdellut 52-84 % ollen korkeimmillaan vuoden 1962 ja alhaisimmillaan vuoden 1929 vaaleissa. Naiset äänestivät miehiä passiivisemmin vuoden 1987 vaaleihin saakka, josta lähtien suhde on ollut käänteinen.
Äänestäjäkunnan naisvoittoisuudesta, naisehdokkaiden määrän kasvusta ja naisten äänestysaktiivisuuden lisääntymisestä huolimatta naisten eduskuntapaikkojen osuus on korkeimmillaankin ollut vain runsaat 38 %.
Yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit pidettiin maaliskuussa 1907. Naisille suunnatussa vaalimainonnassa korostettiin vaalien tärkeyttä ja historiallista merkitystä. Naisasialiitto Unionin esittämässä vetoomuksessa kehotettiin naisia valvomaan, että oman sukupuolemme edustajia kyllin runsaasti eduskuntaan valitaan, sillä naisten toivomuksia parhaiten tulkitsevat naiset.
Ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan valittiin 19 naista. Moniin myöhempiin eduskuntavaaleihin verrattuna vaalitulos oli hyvä, vaikka se oli silloin useille naisille ja naisjärjestöille pettymys. Vuoden 1907 vaaleissa saavutettu naisedustajien lukumäärä alittui vuosien 1910-1945 eduskuntavaaleissa peräti 12 kertaa. Huonoimmin naiset menestyivät 1930-luvulla pidetyissä eduskuntavaaleissa. Vuonna 1930 eduskuntaan valittiin ainoastaan 11 naista.
Naiskansanedustajien lukumäärä alkoi kasvaa v. 1966, jolloin naiset saivat ensimmäisen kerran yli kolmekymmentä edustajanpaikkaa. Suurimman paikkamäärän naiset saavuttivat vuoden 1991 vaaleissa, joissa valituiksi tuli 77 naista. Seuraavissa vaaleissa (1995) naisten lukumäärä laski, ensimmäisen kerran yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Maaliskuussa 1999 eduskuntaan valittiin 74 naisedustajaa.
Keväällä 1996 Suomen eduskunnassa tehtiin naishistoriaa, kun eduskunnan puhemiehistö muuttui täysin naisvaltaiseksi. Puhemiehenä toimi Riitta Uosukainen, joka jo edellisen vaalikauden lopulla (1994) oli valittu ensimmäiseksi naispuoliseksi puhemieheksi. Varapuhemiehinä toimivat Sirkka-Liisa Anttila ja Kerttu Törnqvist.
Valiokuntien puheenjohtajina ja eduskuntaryhmien johtajina naiset olivat harvinaisia
poikkeuksia sotia edeltävällä ajalla. Eduskuntaryhmien puheenjohtajina naisia ei ollut
lainkaan, ja valiokunnan puheenjohtajaksi nainen valittiin vain kahdesti. Vasta sotien
jälkeen naiset alkoivat päästä valiokuntien puheenjohtajiksi ja vähitellen myös
eduskuntaryhmien johtajiksi. Useimmin he ovat johtaneet sivistysvaliokuntaa.
Sivistys- ja sosiaalitoimia on perinteisesti pidetty naisten omimpina alueina niin eduskunnassa kuin ministerisalkkujen jaossakin. Myös naiset itse ovat tunteneet nämä alueet omikseen, ja naiskansanedustajien piiristä on löytynyt runsaasti juuri näiden alojen asiantuntemusta. Nykyisistä naiskansanedustajista n. 23 % toimii siviiliammatissaan sosiaalitoimen tai terveydenhuollon piirissä. Ensimmäisessä eduskunnassa parhaiten edustettuna oli opetustoimi, johon liittyvissä tehtävissä toimi n. 47 % naiskansanedustajista.
Eduskunnassa ei koskaan ole ollut erityistä naisten puoluetta, mutta vuosien mittaan naisedustajien välinen yhteistyö on tiivistynyt ja saanut järjestäytyneitä muotoja. Vuoden 1991 vaaleissa eduskuntaan valittiin ennätysmäärä naisia, jotka jo samana vuonna perustivat yhteistyöelimekseen Suomen eduskunnan naiskansanedustajien verkoston.
Verkosto kokoaa kaikki naiskansanedustajat yli puoluerajojen käsittelemään erityisesti naisia kiinnostavia poliittisia kysymyksiä. Toiminnan tavoitteena on edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, toimia naisten oikeuksien toteuttamiseksi ja tuoda naisnäkökulmaa lainvalmistelutyöhön. Verkosto järjestää seminaareja, vierailuja ja tapaamisia, tekee aloitteita, antaa lausuntoja, osallistuu kansainväliseen toimintaan ja tekee yhteistyötä muiden maiden naiskansanedustajien kanssa.
Suomen 200 kansanedustajasta naisia on 74 eli 37 prosenttia. Suhde on neljänneksi paras maailmassa. Nykyisessä hallituksessa on kymmenen miestä ja kahdeksan naista, joskin suhde ei kuvaa miesten ylivoimaa talouspoliittisessa päätöksenteossa. Kuitenkin naisten mahdollisuus osallistua poliittiseen päätöksentekoon on kasvanut huimasti vuodesta 1926, jolloin Miina Sillanpää valittiin Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi. Tasa-arvon kehityksen juhlaa oli luonnollisestikin kansan valitseman presidentti Tarja Halosen astuminen virkaansa politiikan huipulle.
Suomi- tasa-arvon onnela?
Vaikka tasa-arvokehitys on monessa suhteessa maassamme hyvällä mallilla, tasa-arvo ei kuitenkaan ole toteutunut. Tasa-arvotoimisto on julkaissut kirjasen Tasa-arvon vuosituhat, josta seuraavat tiedot on kerätty.
Nuoret ovat entistä koulutetumpia, erityisesti naiset. Koulutusta koskeva tulevaisuuden haaste on pureutua uudella vuosituhannella toden teolla sukupuolten väliseen kahtiajakoon. On ristiriitaista, että naisten koulutuksellinen ylivertaisuus miehiin nähden kasvaa ja samanaikaisesti koulutusvalinnat naisten ja miesten välillä tapahtuvat yhä painavammin perinteisen sukupuolijaon mukaisesti. Tämä on johtanut siihen, että työelämän tarpeet ja koulutustarjonta ovat etääntyneet toisistaan. Kärjistetysti voi sanoa, että miehet pääsevät selvästi naisia helpommin miehisille koulutusaloille, joilla koulutuspaikkatarjontaa on lisätty erityisesti teknisillä aloilla. Samanaikaisesti naiset kilpailevat keskenään naisvaltaisten alojen koulutuspaikoista.
Suomalaiset naiset ovat tehneet palkkatyötä yli sadan vuoden ajan. Nykyisin naisia on työelämässä lähes yhtä paljon kuin miehiä. Naiset saavat kuitenkin työstään miehiä pienempää palkkaa, sijoittuvat matalapalkkaisille aloille ja miehiä useammin määräaikaisiin työsuhteisiin, kohtaavat miehiä useammin seksuaalista häirintää ja sukupuoleen perustuvaa syrjintää työssään ja kokevat miehiä useammin, että heidän sukupuolestaan on haittaa työssä ja uralla etenemisessä.
Olemme tottuneet siihen, että maailmalla hymistään Suomen esimerkillisyyttä tasa-arvon onnelana, mutta myös riitasointuja on kuultavissa. Esimerkiksi EU on ottanut esiin Suomen työmarkkinoiden tiukan segregaation eli eriytymisen sukupuolen mukaan ja vaatinut toimintaohjelmia tilanteen muuttamiseksi.
Naisaktivistien ja –järjestöjen pitkäaikaisen työn tuloksena miesten naisiin kohdistama väkivalta on noussut yhdeksi keskeiseksi aiheeksi kansainvälisessä tasa-arvopolitiikassa. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan väkivaltajaosto kokosi Suomessa tämän alan asiantuntijat yhteen ja loi pohjan naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn politiikalle. Työ jatkuu sosiaali- ja terveysministeriön ja Stakesin 5-vuotisessa naisiin kohdistuvan väkivallan ja prostituution ehkäisyhankkeessa.
Tilastokeskus teki tasa-arvoasian neuvottelukunnan tilaaman tutkimuksen naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Naisten turvallisuus 1997 –tutkimuksen tavoitteena oli saada kattavia ja tilastollisesti luotettavia tietoja naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja sen seurauksista, jotta ongelmaan voitaisiin puuttua.
Tutkimus on Suomessa ensimmäinen pelkästään naisten kokemuksia kartoittava kyselytutkimus. Siinä haastateltiin kirjekyselyllä noin 5 000 18–74 -vuotiasta naista. Tutkimusraportti julkaistiin vuonna 1998 nimellä "Usko, toivo, hakkaus".. Tutkimuksessa noin 40 prosenttia naisista kertoo joutuneensa 15 vuotta täytettyään miehen fyysisesti tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi ja yli puolet sukupuolisen ahdistelun tai häirinnän kohteeksi.
EU:n syrjinnän poistamiseen liittyvissä tutkimuksissa on myös tullut ilmi, että eurooppalaisessa vertailussa Suomessa esiintyy eniten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja erityisesti parisuhdetasolla.
Vuoden 1995 Hallitusmuodon uudistuksessa säädettiin, että sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä. Samana vuonna täsmennettiin tasa-arvolakia säätämällä, että viranomaisen tulee toimia tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumisen. Valtavirtaistamisen periaatteen mukaisesti tavoitteellinen ja suunnitelmallinen toiminta on ulotettava kaikkeen julkisen vallan käyttöön ja viranomaistoimintaan.
Tasa-arvolaissa 1995 on lisäksi säädetty naisten ja miesten tasapuolisesta edustuksesta valtion komiteoissa, kunnallisissa toimielimissä sekä julkishallinnon ja valtio- ja kuntaenemmistöisten yhtiöiden johtoelimissä. Valtion komiteoissa, toimikunnissa ja vastaavissa elimissä sekä kunnallisissa toimielimissä kuten lautakunnissa ja kunnan hallituksessa tulee naisia ja vastaavasti miehiä olla 40- 60 %.
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pitkäaikainen työ naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltämiseksi kattavasti kantoi hedelmää, kun Eduskunta hyväksyi vuonna. Se ulottuu kaikille yhteiskuntaelämän alueille. Laki koskee nimenomaan
naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvolain tarkoitus on naisten ja miesten välisen tasa-arvon parantaminen, sukupuoleen perustuvan syrjinnän estäminen ja naisten aseman parantaminen erityisesti työelämässä. Laki velvoittaa sekä viranomaisia että kaikkia työnantajia edistämään tasa-arvoa. Laki edellyttää, että miehille ja naisille järjestetään samanlaiset mahdollisuudet koulutukseen ja ammatilliseen kehitykseen. Laki vaatii myös valtion valmisteluelimiin ja kunnallisiin toimielimiin sekä nais- että miesjäseniä vähintään 40 prosenttia. Laki ei koske esimerkiksi kansallisuuteen, rotuun tai kieleen liittyvää eriarvoisuutta.
Laki kattaa perhe-elämän ja yksityiset suhteet, mutta ei anna oikeutta puuttua perheen sisäisiin asioihin tai yksityiselämään. (Huom. Perhe- tai parisuhdeväkivalta ei ole perheen sisäinen asia, vaan kuuluu yleisen syyttäjän toimivallan alaisuuteen)
Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän eli ihmisten asettamisen sukupuolen perusteella eri asemaan. Laki kieltää erikseen syrjinnän työpaikka- ja koulutusilmoittelussa. Laissa on erityissäännös työelämää koskevasta syrjinnästä. Siinä käsitellään työhönottoa, palkkausta, työoloja, palvelussuhteen lakkauttamista sekä sukupuolista häirintää ja ahdistelua. Määräaikaisista työsuhteista on oma säännöksensä.
Tasa-arvolaki ei koske kirkon ja muiden järjestöjen uskonnollista toimintaa.
Syrjitty voi vaatia tuomioistuimessa hyvitystä työnantajalta vuoden kuluessa syrjintäkiellon rikkomisesta. Hän voi myös hakea korvausta vahingosta muun lain nojalla. Tasa-arvolain vastaiset kunnalliset virkavaalit voidaan valituksen johdosta myös kumota.
Tasa-arvolaki ei ulotu mainontaan. Mainonnan tasa-arvokysymyksiä valvoo mainosalan edustajista koottu neuvosto, jolle voidaan valittaa tasa-arvoa loukkaavasta mainonnasta.
Tasa-arvolainsäädännön yhtenä perustavoitteena on, että naisten ja miesten on voitava osallistua tasaveroisesti yhteiskunnallisiin asioihin. Toisin sanoen heillä pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet tulla valituiksi luottamustehtäviin. Tämä syventää ja monipuolistaa toimielinten asiantuntemusta.
Suomen tasa-arvolaki uudistui 1.3.1995. Siinä korostetaan tavoitteellista ja suunnitelmallista tasa-arvotyötä. Lain mukaan työpaikoilla, joissa on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, työnantajan on sisällytettävä todellista tasa-arvoa lisäävät toimenpiteet vuosittaiseen henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaansa tai työsuojelun toimintaohjelmaan. Laki velvoittaa työnantajan helpottamaan sekä naisten että miesten työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista. Se kieltää myös sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun työpaikoilla. Laki laajentaa myös mahdollisuutta vertailla työntekijöiden tai työntekijäryhmien palkkoja ja saada palkkatietoja. Työmarkkinajärjestöillä on oikeus viedä asioita tasa-arvolautakunnan käsittelyyn.
Eduskunnan työasiainvaliokunta lausui tasa-arvolain muuttamista käsitellessään, että säädettävän lainsäädännön vaikutuksia tulisi ennakoida naisten ja miesten osalta erikseen. Tämän suuntainen, mutta yleisluontoisempi ohje sisältyy myös hallituksen esitysten laatimisohjeisiin, joiden mukaan esitysten taloudelliset, organisaatio- ja henkilöstövaikutukset, ympäristövaikutukset sekä vaikutukset eri kansalaisryhmien asemaan on selvitettävä. Sukupuolivaikutusarvioita on kuitenkin tehty hyvin vähän.
YK:n neljännen naisia koskevan maailman konferenssin (1995) toimintaohjelman toteuttamiseksi Suomessa tasa-arvoasiain neuvottelukunta teki tasa-arvoministeri Terttu Huttu-Juntusen toimeksiannosta ehdotuksen hallituksen tasa-arvo-ohjelmaksi. Ohjelmaa varten kuultiin kansalaisjärjestöjä ja viranomaisia. Hallitus antoi ehdotuksen kaikkia ministeriöitä edustavalle virkamiestyöryhmälle toimenpiteiden konkretisoimista varten.
Hallituksen 5.2. 1997 hyväksymässä tasa-arvo-ohjelmassa todettiin myös "Naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen on otettava huomioon kaikessa julkishallinnon päätöksenteossa sekä toimenpiteitä suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa niiden vaikuttavuutta. Läpäisyperiaatteen eli valtavirtaistamisen toteuttaminen vaatii päätöksentekijöiden ja valmistelijoiden sitoutumista tasa-arvon edistämiseen. Se edellyttää riittäviä perustietoja tasa-arvon tilasta kullakin yhteiskuntapolitiikan lohkolla kuten sukupuolen mukaan eriytettyä tilastointia sekä tarpeen mukaan selvitystyötä, vaikutusanalyysejä ja tieteellistä tutkimusta." Tämän perusteella sosiaali- terveysministeriö käynnisti kolmivuotisen valtavirtaistamishankkeen, yhdessä viiden muun ministeriön kanssa. Muut ministeriöt ovat ulkoasiainministeriö, opetusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö , työministeriö sekä ympäristöministeriö. Hankkeessa on laadittu nyt käsillä oleva valtavirtaistamisen esittely .
Pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmassa valtavirtaistamistehtävä on myös otettu huomioon. Ohjelman mukaan hallitus toteuttaa Pekingin toimintaohjelman mukaisen läpäisyperiaatteen valtion hallinnossa. Tasa-arvon toteutumisen kannalta ohjelmassa pidetään keskeisenä turvata hyvinvointipalvelut ja toteuttaa samapalkkaisuusperiaate työelämässä. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että hallitus selvittää uuden lainsäädännön tasa-arvovaikutukset. Näiden asioiden edistämiseksi käytännössä hallitusohjelmassa todetaan, että tasa-arvoasioiden hallintoa selkeytetään ja resursseja vahvistetaan sosiaali- ja terveysministeriössä.
Takaisin edelliselle sivulle | Takaisin aloitussivulle
Leila Räsänen, muokannut Milja Saari Laura Niemen kirjoittaman Naisten äänioikeus artikkelin ja Tanen julkaisun Tasa-arvon vuosituhat pohjalta.