LINKIT - TUTKIMUS

Termeistä

Suomessa puhutaan vaihtelevasti nais-, mies-, tasa-arvo-, gender-tutkimuksesta sekä sukupuolen tai sukupuolijärjestelmän tutkimuksesta. Akateeminen oppiaine on vakiintunut käyttämään ilmaisua naistutkimus, joka laajasti ymmärrettynä sulkee syliinsä niin miestutkimuksen kuin Queer-tutkimuksenkin. Naistutkimukselle ominaisena pidetään poikkitieteellisyyttä, monitieteisyyttä ja kriittisyyttä.

Naistutkimus korkeakouluissa

 Suomessa toimii neljä naistutkimuksen laitosta tai yksikköä Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Sen lisäksi naistutkimuksen opintokokonaisuuksia voi suorittaa monessa muussakin yliopistossa. Tämän lisäksi monet yliopistot ja tiedekorkeakoulut järjestävät naistutkimuksen opetusta yksittäisinä poikkitieteellisinä luentosarjoina tai muina kursseina. Lisäksi naistutkimusta voi opiskella myös avoimen yliopisto-opetuksen yhteydessä. Avoin yliopisto-opetus on avointa kaikille halukkaille iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.

Suomessa naistutkimusta ei voi (vielä) opiskella pääaineena (tieto syksyltä 2000).

Akka-info, linkkejä eri korkeakoulujen ja naistutkimusyksiköiden tuottamaan ja kokoamaan tietoon

http://www.helsinki.fi/akka-info/akka-info.html

Helsingin yliopisto, Kristiina-instituutti

http://www.helsinki.fi/~kris_ntk/

Tampereen yliopisto, Naistutkimuksen laitos

http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/

Institutet för kvinnoforskning vid Åbo Akademi

http://www.abo.fi/instut/kvinnis/ifkvhems.htm

Turun yliopisto, naistutkimuskeskus

http://www.utu.fi/hum/naistutkimus/

Naistutkimuksen opintokokonaisuus Jyväskylän yliopistossa

http://www.jyu.fi/~yhtfil/opasnao.html

Naistutkimuksen opintokokonaisuus Oulun yliopistossa

http://wwwedu.oulu.fi/nt/imap.htm

Naistutkimuksen opintokokonaisuus Joensuun yliopistossa

http://www.joensuu.fi/yhteiskunta/naistutkimus/index.htm

Naistutkimuksen opintokokonaisuus Lapin yliopistossa

http://www.urova.fi/home/ktk/naistutkimus/

Avoin yliopisto-opetus Suomessa

http://www.avoinyliopisto.fi/

 

Muita hyödyllisiä linkkejä

Suomen Naistutkimuksen Seura - Sällskapet för kvinnoforskning i Finland (per. 1988) on kansallinen tieteellinen seura, jonka tehtävänä on edistää ja tehdä tunnetuksi naistutkimusta. Seura julkaisee Naistutkimus – Kvinnoforskning -aikakauslehteä ja järjestää lisäksi seminaareja ja kursseja sekä vuotuiset Naistutkimuksen päivät, jotka syksyllä 2000 pidettiin Oulussa. Seuralla on reilut 600 jäsentä. Jäseneksi voi liittyä ottamalla yhteyttä osoitteeseen onnenoma@sci.fi

Lehti sisältyy jäsenhintaan. Seuran ja lehden paikkakunta vaihtelee vuosittain.

http://www.utu.fi/hum/naistutkimus/ntlehti.html

Tasa-arvovaltuutetun toimiston ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kotisivu, josta löytyy tietoa myös neuvottelukunnan tutkimusjaostosta, jonka alaan kuuluu nais-, mies- ja tasa-arvotutkimus

http://www.tasa-arvo.fi/

Nais- mies- ja sukupuolihistoriallisen tutkimuksen linkkisivusto

http://www.utu.fi/hum/historia/naishistoria/

Pohjoismainen naistutkimusinstituutti NIKK

http://www.nikk.uio.no/

Kriittisen miestutkimuksen kotisivu

http://www.uta.fi/laitokset/naistutkimus/miestutkimus/

Stakes, Naisiin kohdistuvan väkivallan ja prosituution ehkäisyhanke

http://www.stakes.fi/sexviolence/

Tilastokeskuksen sivu ’Naiset ja miehet numeroina’

http://www.stat.fi/tk/he/tasaar.html

Suomi-Neito, kokoelma suomalaisia naisaiheisia linkkejä

http://www.helsinki.fi/~kris_ntk/sneito/

WISE (Women's International Studies Europe)

http://www.uia.ac.be/women/wise/

IPU - Inter-Parliamentary Union, jonka sivuilla mm. tilastoja naisten määrästä eri maiden parlamenteissa sekä Women in Politics -tietopankki

http://www.ipu.org/bdf-e/

Takaisin edelliselle sivulle | Takaisin aloitussivulle


Johanna Pakkanen