Suomi on maailmalla tunnettu aktiivisesta tasa-arvopolitiikastaan ja tasa-arvoa edistävistä toimenpiteistä. Miksi siis vielä erityistä sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamista tarvitaan?
Valtavirtaistamista tarvitaan, koska Suomessa vallitsee tasa-arvon paradoksi. Ulkomailla ja ulkomaisille vieraille ylpeilemme sillä, että suomalaiset naiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnan eri alueilla, erityisesti politiikassa ja työmarkkinoilla. Kotimaassa sana tasa-arvo herättää yhä vastustusta ja ärtymystä. Tilastot osoittavat kuitenkin naisten ja miesten välisen palkkakuilun olevan edelleen suuren. Naiset kantavat yhä edelleen miehiä useammin vastuuta sekä palkkatyöstä että perheen hoidosta. Suomessa vallitsee sukupuolineutraali, osittain jopa sukupuolisokea kulttuuri, joka estää näkemästä naisten ja miesten väliset erot ja myös mahdollisuudet.
Tasa-arvon paradoksi piilee myös aktiivisen tasa-arvopolitiikan ja epätasa-arvoisten rakenteiden säilymisen välisessä jännitteessä. Selvää on, että perinteinen tasa-arvopolitiikka ei yksinään riitä tasa-arvon toteutumiseen. Sen rinnalle tarvitaan valtavirtaistamisen strategiaa, joka ulottuu laajemmalle ja monelle eri tasolle rakenteisiin ja käytäntöihin, kuin perinteisen tasa-arvopolitiikan strategiat. Lisäksi ”valtavirtaistajat” ovat tasa-arvoasiantuntijoiden ohella työtehtävistä tai arjesta vastaavia toimijoita, jotka itse voivat keksiä uusia valtavirtaistamisen menetelmiä ja tekniikoita.
Kyseessä on kaksi eri strategiaa (kaksoisstrategia), jotka kumpikin pyrkivät tasa-arvoon ja joita kumpaakin tarvitaan toisiaan täydentämään.
Vuonna 1999 virkaan astunut Suomen hallitus on sitoutunut toimimaan niin, että 2000- luvun alkuvuosina sukupuolten tasa-arvo niin työ- kuin perhe-elämässä etenee ja ihmisten keskinäinen suvaitsevaisuus vahvistuu. Tavoitteena on edistää turvallisuutta sekä kestävää ja tasa-painoista kehitystä maailmassa toimimalla demokratian, ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja oikeusvaltion periaatteiden vahvistamiseksi. Sukupuolten välisen tasa-arvon sisällyttäminen kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ja päätöksentekoon on tärkeä osa tulevaisuuden kehittämistä ja yleisen hyvinvoinnin lisäämistä.
Suomen hallitus on myös sitoutunut vuonna 1995 Pekingissä laadittuun YK:n kansainväliseen sopimukseen, joka edellyttää tasa-arvon läpäisyperiaatteen eli valtavirtaistamisen toteuttamista valtionhallinnossa. Valtavirtaistaminen on politiikkaprosessien uudelleen organisoimista, parantamista, kehittämistä ja arvioimista siten, että politiikoissa mukanaolevat soveltavat tasa-arvonäkökulmaa eri sektorien kaikilla tasoilla ja kaikissa vaiheissa. Valtavirtaistaminen pyrkii valtiollisella tasolla takaamaan kaikille de joure tasa-arvon eli muodolliset oikeudet. De facto eli todellisen tasa-arvon toteutuminen edellyttää paljon muutakin kuin säädöksiä ja lakeja. Se vaatii muutosta organisaation tai työyhteisön käytännöissä sekä yksilötasolla ihmisten arvoissa ja asenteissa.
Tasa-arvoa edistää myös vuoden 1995 tasa-arvolaki, joka edellyttää tasa-arvosuunnitelman (linkki: tasa-arvosuunnitelma)laatimista organisaatioissa, joiden palveluksessa toimii vähintään 30 henkilöä. Tasa-arvolaki on yksi harvoja sukupuolisensitiivisiä lakeja. Työ muun lainsäädännön valtavirtaistamisessa on vasta edessäpäin(Suva-osio).
Suomella on tasa-arvon edistämiseen vahva lainsäädännöllinen pohja, mutta yleinen resursointi on vielä niukkaa. Lakien ja säädösten lisäksi tasa-arvotyön toteuttaminen sekä valtiollisella että organisaatiotasolla edellyttää parempaa rahoitusta.
Valtiollisella tasolla valtavirtaistaminen on osa yhteiskunnan kehitystä ja monimuotoisuuden vaalimista. Se on edellytys toimivalle demokratialle. Sukupuolisensitiivinen valtionhallinto takaa sekä sen piirissä työskenteleville että tavallisille kansalaisille paremmat toimimisedellytykset ja mahdollisuudet selviytymiseen arjen käytännöissä. Taustalla on luonnollisesti myös perusvaatimus kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta, oikeuksista ja velvollisuuksista.
Laki velvoittaa organisaatioita tekemään tasa-arvosuunnitelman, mutta ne päätyvät surullisen usein mappi Ö:hön. Tarvitaankin uuden tyyppistä tasa-arvovalmennusta, joka on perinteisen tasa-arvokoulutuksen ohella organisaation kehittämistä tai oman erityisalueen temaattista parantamista. Tällöin tarvitaan myös tietopohjan laajentamista, jossa liikutaan sujuvasti tasa-arvotietoudesta oman alan tietouden tarkasteluun sekä kehittämiseen tasa-arvonäkökulmasta. Tietopohjan laajenemisen tueksi tarvitaan uusia malleja ja menetelmiä.
Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistaminen organisaatiotasolla on hyödyksi sekä sen jäsenille että organisaatiolle ja sen tuottavuudelle. Tasa-arvon kehittäminen työorganisaatiossa luo monimuotoisen henkilöstön, joka vastaa moninaisiin tarpeisiin ja kykenee ennakoimaan uusia tarpeita. Nykymaailmassa muutokset ovat nopeita ja niiden tahdissa pysyminen edellyttää nopeaa oppimista. Oppiva organisaatio huomioi jäsentensä erikoisvalmiudet ja kehitysmahdollisuudet. Se myös vaalii erilaisia osaamisen tapoja. Tasa-arvoisen eli mahdollistavan ympäristön kehittäminen vaatii resursseja ja kehitykseen panostamista, mutta tasa-arvoon investoiminen tuottaa hyvinvointia ja innovatiivisuutta, jotka näkyvät tuloksellisuutena ja kilpailukyvyn kasvuna.
Naiset ja miehet eroavat keskimääräisesti toisistaan ja erojen näkeminen rikkautena vapauttaa uusia voimavaroja. Sukupuolisensitiivinen henkilöstöpolitiikka saa aikaan myönteisen imagon ja houkuttelee työntekijöitä. Tämä taas mahdollistaa henkilökunnan viihtymisen ja kestävän työsuhteen, joka on vahva kilpailuvaltti erityisesti niillä aloilla, joissa on pulaa aivotyövoimasta ja nopea työntekijöiden vaihtuvuus. Työviihtyvyyden myötä voi syntyä muutospaineita kestävä organisaatio. Hyvä ilmapiiri, joka ottaa huomioon jäsentensä erilaisuuden ja arvostaa eroja, vähentää työstä aiheutuvaa stressiä, mikä puolestaan vähentää poissaoloja. Tasa-arvon huomioiminen kaikilla organisaation tasoilla ja osaajaan panostaminen saa aikaan suurempaa tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tasa-arvoinen ja hyvinvoiva yhteisö on edellytys nykyisyyden ja tulevaisuuden hyvinvointiin ja menestykseen.
Tasa-arvon valtavirtaistaminen käsittää organisaatio- ja valtiotason suunnittelun, päätöksenteon ja toiminnan, mutta jokainen voi myös henkilökohtaisella eli yksilöllisellä tasolla tai kansalaisjärjestöissä (Mitä valtavirtaistaminen on) pyrkiä sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamiseen. Suomessa on kehittynyt, muodollista tasa-arvoa edistävä lainsäädäntö, joka edellyttää tasa- arvon edistämistä julkisen alueella. Myös yksityisen tasolla on sen mukaan pyrittävä poistamaan syrjivä ja epäoikeudenmukainen kohtelu. Lait ja säädökset toimivat hyvänä kehikkona tasa-arvon edistämiselle eri näkökulmista ja eri strategioin, mutta todellinen muutos alkaa kuitenkin omasta ympäristöstä ja omista käytännöistä. Laki takaa oikeuden tavoitella tasa-arvoa, mutta meidän on itse osoitettava taitomme, tahtomme ja tietomme, jotta laaja-alaisesta tasa-arvosta tulisi totta myös käytännön tasolla.
Tasa-arvoista kohtelua saava ja toisiin tasa-arvoisesti suhtautuva yksilö on valtavirtaistamisen tavoite, joka mahdollistaa täysipainoisen elämän ja inhimillisten voimavarojen maksimaalisen hyödyntämisen. Itsensä toteuttaminen hyväksyvässä ilmapiirissä ja suvaitsevaisuus muita kohtaan mahdollistavat todellisen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja ideaalin ryhmädynamiikan, jossa jokainen on arvokas ja toimiva yksilö. Perinteisten ja usein ahdistavien sukupuoliroolien ja sukupuoli-identiteetin laajentuminen sekä erilaisuuden kokeminen rikkautena lisäävät luovaa potentiaalia , joka puolestaan tukee oman osaamisen lisääntymistä. Oma osaaminen muodostaa suuren osan itsearvostuksestamme ja on hyvin tärkeää nykyajan työelämässä.
Elinikäinen oppiminen on ehdoton edellytys organisaation kehitykselle, ja sitä on mahdoton saavuttaa ilman työyhteisön jäsenten jatkuvaa oppimista ja uskallusta luoda uusia ideoita ja rohkeita ajatuksia.
Takaisin edelliselle sivulle | Takaisin aloitussivulle
Milja Saari ja Liisa Horelli