Tapauksena uuden maankäyttö- ja rakennuslain toimeenpano
Katri Tulkki
Mitä tehtiin?
Keiden kanssa työskenneltiin?
Mitkä olivat tavoitteet?
Mitä tehtiin?
Mitä ongelmia kohdattiin ja mitä niistä opittiin?
Mitä saavutettiin?
Hankkeen taustalla on ympäristöministeriön toiminta sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi maankäytön suunnittelussa 1990-luvulla: (1) kokeiluhankkeet teemana mm lapset suunnittelussa, (2) naisnäkökulman tuominen rakennuslain uudistukseen. Naiset ja suunnittelu -työryhmä käsitteli mm. osallistumista ja vaikutusten arviointia ja teki sitä koskevat ehdotukset sekä (3) Naiset suunnittelussa -seminaarien sarja, joka loi pohjaa asiantuntijaverkoston muodostumisella. Ympäristöministeriön aloitteesta järjestetty kansainvälinen EuroFEM-konferenssi vuonna 1998 toi tämän toiminnan kansainvälisiin yhteyksiin. 1990-luvun hankkeissa korostui tasa-arvoisen kohtelun näkökulman ohella naisnäkökulma: naisten asemaa haluttiin vahvistaa yhdyskuntien suunnittelussa ja tuoda siinä esiin naisnäkökulma.
Ympäristöministeriön valtavirtaistamishanke jatkaa tätä toimintaa. Naiset ja suunnittelu -työryhmän esiin nostamat asiat: avoin tiedottaminen kaavoituksesta, osallistuminen, vaikutusten arvioinnin yhdistäminen kaavoitusprosessiin sekä kaavojen sisältövaatimusten kehittäminen, ovat toteutuneet uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa. Nyt oli ajankohtaista uudistuneen lainsäädännön tarjoamien mahdollisuuksien toteuttaminen.
Hankkeen ensimmäinen osa, vuoropuheluoppaan valmistelu, toteutettiin ympäristöministeriön alueidenkäytön osaston virkatyönä. Maankäyttö- ja rakennuslain toimeenpanoon liittyvä jälkimmäinen osa toteutettiin samoin ympäristöministeriön alueidenkäytön osastolla yhteistyössä tasa-arvoasian neuvottelukunnan ja naisjärjestöjen kanssa. Työhön palkattiin kahdeksi kuukaudeksi korkeakouluharjoittelija.
Työn alkaessa tavoitteeksi määriteltiin sukupuolten välisen tasa-arvon merkityksen ja yhteyden ymmärtäminen suhteessa ympäristökysymyksiin sekä organisaation motivointi ottamaan huomioon sukupuolten näkökulmat toiminnassaan kuten lainsäädännön valmistelussa, toimeenpanossa ja lainsäädännön vaikutusten arvioimisessa. Hankkeen odotettiin myös tuovan menetelmällistä osaamista.
Työn ensimmäinen vaiheessa hankkeeksi valittiin sukupuolinäkökulman tuomista ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyvän vuoropuhelun jäsentämiseen ja dokumentointiin. Aihetta koskeva opas oli valmisteilla. Oppaan tarkoituksena oli ohjata vuoropuhelun tuottaman aineiston käsittelyä niin, että erilaisia näkemyksiä ja intressejä edustavien osapuolten kannanotot välittyvät hankkeen suunnittelijoille ja päätöksen tekijöille. Lähestymistapa, jossa erilaisten mielipiteiden taustalta pyritään tunnistamaan niitä selittävät näkökulmat, soveltui menetelmänä myös sukupuolten näkökulmien tunnistamiseen. (Risto Haverinen. Vuorovaikutuksen jäsentäminen ympäristövaikutusten arvioinnissa. Opas hankkeesta vastaaville, suunnittelijoille ja yhteysviranomaisille. Ympäristöopas 64. Helsinki 1999)
Hankkeen tavoitteet toteutuivat vain osittain. Esimerkiksi oppaan kuvitukseen jäi piiloviestejä, joissa suunnittelija on ronski mies ja kansalainen höpsähtävänä naisihminen. Hanke toi konkreettisesti esiin tarpeen tuoda tasa-arvonäkökulma myös muuhun ympäristöministeriön ohjeistukseen kuten osallistumista ja vaikutusten arviointia koskevaan ohjeistukseen. Vuoropuhelun tuottaman aineiston laatu riippuu tavasta, jolla osallistuminen ja vaikutusten arviointi on toteutettu: ketkä ovat voineet osallistua, mitä on pidetty olennaisina vaikutuksina, onko käytetty sukupuolinäkökulmalle herkkiä arviointimenetelmiä jne.
Toisessa vaiheessa hanketta laajennettiin koskemaan uuden maankäyttö- ja rakennuslain toimeenpanoa. Tavoitteena oli tehdä tunnetuksi uutta lainsäädäntöä ja sen naisille tarjoamia mahdollisuuksia sekä aktivoida naisia käyttämään niitä oman elinympäristönsä kehittämiseen. Toimintatavaksi muodostui aikaisemmin syntyneen naisten asiantuntijaverkoston elvyttäminen, sen aktivointi ja uusien yhteyksien solmiminen.
Marraskuussa 1999 järjestettiin valtakunnallinen seminaari Naiset maankäytön ja rakentamisen vaikuttajina, jonka valmisteluun ja järjestämiseen osallistui yhdyskuntasuunnittelun, tutkimuksen, kansalaistoiminnan ja politiikan piirissä toimivia naisia. Seminaari kokosi paljolti juuri naisten voimin toteutettujen kokeilujen tuloksia ja välitti niissä syntynyttä osaamista suunnittelun valtavirtaan aikaisempaan laajemmalle käyttäjäkunnalle. Seminaarin alustukset ja työryhmien yhteenvedot on julkaistu seminaariraportissa (Naiset maankäytön ja rakentamisen vaikuttajina. Raportti seminaarista 30.11.1999. Toim. Inka Kanerva. Tasa-arvon työraportteja 2000:1). Maankäyttö- ja rakennuslain ydinkohtia havainnollistava esite Hyvä ympäristö - kaikkien ympäristö on levinnyt erityisesti naisjärjestöjen toimesta kuntiin. Siitä otettiin uusi painos suuren kysynnän vuoksi kunnallisvaalien alla.
Maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan vuoden 2000 alusta. Sen edellyttämien avointa, vuorovaikutukseen perustuvien kaavoituskäytäntöjen kehittyminen on vasta alussaan. Alkanutta prosessia tulisi jossain muodoissa jatkaa.
Projektin toimintaperiaatteena ja työmenetelmänä on ollut verkostoituminen. Aikaisemmin syntynyt naisten asiantuntijaverkosto elvytettiin ja aktivoitiin ajankohtaisen hankkeen toteuttamiseen. Verkosto koostuu tutkijoista, suunnittelualan ammattilaisista sekä kansalaisjärjestöissä, kuntien ja valtion hallinnossa toimivista naisista. Se tuottaa ja tulkitsee tietoa sekä kerää kokemuksia ja arvioi niitä. Tieto ja kokemus leviävät verkoston kautta ja aktivoivat paikallisella tasolla toimivia naisia ottamaan vastuuta omasta ympäristöstään. Verkosto rakentuu yksilöiden välisistä yhteyksistä, verkostoituminen on näiden yhteyksien solmimista ja ylläpitoa. Se ei ole kertakäyttömenetelmä, vaan pitkäkestoinen prosessi. Verkostoituminen on yleistymässä hallinnon toimintatapana ja mm. ympäristöpolitiikan toteuttamisen välineenä.
Työlle oli ministeriön johdon hyväksyntä, mutta ei aktiivista tukea. Tätä ei myöskään hankkeen alkaessa osattu hakea. Työ jäi kapealle pohjalle vain yhden osaston asiaksi. Tasa-arvonäkökulman tuominen ohjelmista toiminnan tasolle ei ole vain menetelmällinen kysymys vaan ensi sijassa organisaation tahdon asia. Tasa-arvotoiminta edellyttää selkeää toimeksiantoa ja resursseja. Näihin resursseihin kuuluu myös koulutus.
Toiminnallisen tasa-arvon toteuttaminen edellyttää järjestäytymistä organisaation sisällä ja myös henkilöstöpoliittisen tasa-arvon edistämistä. Hankkeen menetelmänä oli verkostoituminen, mutta ministeriön ja ympäristöhallinnon sisäinen verkostoituminen jäi heikoksi. Prosessin yhtenä tuloksena ministeriöön perustettiin tasa-arvotyöryhmä, jossa ovat edustettuina kaikki ympäristöministeriön osastot. Se aloitti toimintansa vuoden 2000 alusta. Toimikuntaa muodostaa yhteysverkon ja toisaalta keskustelufoorumin. Se voi nyt arvioida valtavirtaistamishankkeen tuloksia sekä menetelmien käyttökelpoisuutta muissa yhteyksissä.
Tasa-arvon ulottuvuudet ja ajalliset kerrostumat vaikuttavat ihmisten asenteissa ja tietoisuudessa. Miesten ja naisten erilaisten näkökulmien merkitys ja niiden tarkastelun hyödyllisyys, esimerkiksi ympäristöpoliittisten tavoitteiden toteuttamisessa, on tasa-arvotyön keskeinen haaste, johon tulisi uskaltaa tarttua.